Kohti Pihtipudasta
|
24.6.2009
Kesän ehkä helteisin päivä on päättymässä ja katseet on suunnattava jo Pihtiputaan keihäskarnevaaleja kohti. Huomenna on tulossa tiukka kisa, laskelmien mukaan tulisi heittää vähintään uusi ennätys, jotta pääsisin kahdeksan parhaan joukkoon ja heittämään kolmelle viimeiselle kierrokselle. Sää on lämmin ja toivottavasti melko tyyni. Onnistuessani keihäs voi lentää pitkälle, joten toivottakaa onnea! |
|
Jälkitunnelmissa
|
25.6.2009
Pitkä ja hikinen automatka on ohi Pihtiputaalta kotiin. Sää oli mitä parhain tehdä oma ennätys, mikä minulta ei tänään vain onnistunut. Heitin 38.59, kesän toiseksi pisimmän heittoni. Tyytyväinen saa olla, mut se olikin ainut heitto, joka onnistui. Muut joko karkasivt liian ylös tai lähtivät muuten vain huonosti. Sijoituin naiset 17 sarjassa kuudenneksi ja olin tyytyväinen päästessäni kolmelle viimeiselle heittokierrokselle. Tänään vain ei tainnut olla minun onnenpäiväni. Katsotaan sitten mitä Seinäjoen kisat tuovat tullessaan ensi viikon torstaina. |
|
Tasaista sarjaa
|
2.7.2009
Jälleen on yhdet kisat takana, Ahti Pertun muistokilpailut. Sää oli aurinkoinen ja kova myötätuuli siivitti heittoja eteenpäin. Tällä kertaa parhaaksi tulokseksi jäi jälleen ensimmäisellä heitolla tehty tulos 39.13. Se oli kuitenkin kesän toiseksi paras tulos, joten tyytyväinen kannattaa olla. Harmittaa vain vähäsen, koska viimeinen harjoitusheitto oli varmasti 40 metriä.. Ehkä sitten seuraavassa kilpailussa Kauhavan nuorten eliittikilpailuissa ensi torstaina. |
|
Kiekuu-cup Ähtärissä
|
6.7.2009
Vaihteeksi jotain muutakin kuin keihästä! Kiekuu, eli kiekko ja kuula cup oli tänään vuorostaan Ähtärissä. Alkuverryttelyn aikana vähän sateli vettä, mutta kisan alkaessa sade väistyi ja alkoi vasta kun olimme kotimatkalla. Kuula lensi 12.17 ja tein parhaimman ja tasaisimman sarjan kuin ikinä kolmen kilon kuulalla. Huonoin työntö taisi olla 11.82. Kiekon alkua saikin sitten odotella kauemmin, sillä se oli myöhässä puolisen tuntia. Ja jälleen oli oikeaa Jonnatuuria, harjoitusheitot pisimmälle. Tulos oli kuitenkin ennätykseni, 31.63, joten tyytyväinen voin olla. Huomenna tiedossa on hieronta Ylistarossa Pentti Niemellä ja torstaina katseet suunnataan luultavasti sateiseen Kauhavaan, missä on Nuorten Eliittikilpailut! |
|
Jälkitunnelmia
|
10.7.2009
Eilen Kauhavalla oli nuorten eliittikilpailut, joissa osallistuin kiekkoon ja keihääseen. Sää kiekon aikana oli sateinen ja netin sadekartat näyttivät sadetta koko illaksi mutta onneksi se ei toteutunut. Kiekkokisan aikana vettä tuli aika reilusti, mutta viimeisellä heitolla monien lipsuneiden heittojen jälkeen sain kiekon lentämään 31.02, eli ihan kohtalaisen pitkälle. Kisan jälkeen oli sitten pari tuntia odottelua ennen keihäskisan alkua, joka oli puolisen tuntia myöhässä. Kisan aikana ei satanut, mutta silti ei sujunut. Viimeisellä heitolla pisimmälle lentänyt keihäs 37.84 antoi sijoituksen 3. Ensimmäinen eliittikilpailu mitali kaulaan! Tulos olisi toki voinut olla parempi... Tänään olin päivän viettämässä Tampereella shoppaillen ja rahaa kuluikin iha sopivasti, mutta uudet farkut löytyivät, mikä oli tavoite. Huomenna on suunnattava katse Kauhajoelle, missä heitän keihästä jälleen. Toivottavasti tekniikka saadaan kohdalleen. |
|
Vastatuulta
|
18.7.2009
En ole kirjoittanut hetkeen. Tässä välissä on ollut kisat Kauhajoella, jossa keihäs ei lentänyt. Harkoissa on ollut ongelmia tekniikan ja vauhdin kanssa ja hieman laskenut tulostaso on syönyt vähän motivaatiota ja intoa keihääseen. Siksi pieni lepo keihäästä taitaa tehdä nyt hyvää. Nyt olen viikon ollut töissä kaupungin puistotoimella, joka on yhtä tuskaa! Kyykkiä nyt kahdeksan tuntia puskan juurella, ei minun juttuni, todellakaan. Vasen ranne on kipeä ja muutenkin joka paikka vähän väsyksissä rankoista päivistä. Onneksi se on pian ohi. Tänään olin harkoissa. Pitkästä aikaa tunsin onnistuvani harjoituksissa ja treenaminen oli mukavaa eikä mennyt hermo mihinkään. Olo oli hyvä kun pääsin kotiin, hyvät treenit takana. |
|
Kiekkoa
|
1.8.2009
Naisten piirinmestaruuskilpailuissa voitin pm-pronssia kiekonheitossa omalla ennätykselläni 32.84. Oli mukavaa vaihteeksi taas onnistua hyvin ja tehdä oma ennätys! Viime keskiviikkona Laihialla oli Kiekuu-cup, missä kiekko ei lentänyt iha ennätyslukemille, mutta kuula kylläkin. Paransin ennätystäni miltei 30 senttiä! Tuloksella 12.53 voitin kisan. Torstaina iltapäivästä Tiina Hakala (moninkertainen Suomen mestari kiekossa!!!) piti minulle harjoitukset ja katsoi vähän tekniikkaani. Kiekko ei ollut ikinä edes harjoituksissa lentänyt niin hyvin! Torstaina posti toi myös tilinauhan kaupungin työn päätteeksi. Onneksi se on ohi! Tänään ennen automatkaa Ikaalisiin pitäisi vielä käydä vähän heittämässä keihästäkin pitkästä aikaa. |
|
Kultaa
|
6.8.2009
Tiistaina ja keskiviikkona kisattiin Alajärvellä N17 sarjan piirinmestaruuksista. Tiistaina heitin keihästä ja työnsin kuulaa. Keihäs takkuili edelleen ja lensi vähä reilu 36 metriä. Kuula taas lensi omille ennätyslukemille 12.61. Sijoitus molemmissa lajeissa oli 5. Keskiviikkona minulla oli vain kiekko. Viidennellä heitolla onnistuin ja kiekko lensi 36.47, ennätys parani jopa 4 metriä! Sitten sai tyytyväisin mielin lähteä kotiin kultamitali kaulassa.
Onpa ollut ihanan aurinkoisia viimeisiä lomapäiviä, viikon päästä ollaan jo koulussa.. |
|
Kohti SM-kisoja
|
Viime viikon sunnuntaina oli Seinäjoella SM-kisojen esikisat, piiriottelu. Urheilijoita oli neljästä eri piiristä ja ainoana huonona puolena oli juoksulajeja häiritsevä vastatuuli. Itse osallistuin ensimmäistä kertaa EPUn verkkareissa kiekkoon. Ensimmäinen heitto verkkoon, toinen ohi sektorista ja kolmannella lievä epäonnistuminen. Neljännellä kiekko lensi yli 33 metrin ja neljäs sija oli varmistettu.
Nyt onkin sitten treenattu kovaa. Punttia, heittoja ja hyppytreenejä on tullut tehtyä jalat hapoilla koko viime viikon. Sunnuntaina on edessä vielä viimeinen heiton viimeistelyharjoitus ja sitten alkaakin vähän kevyempi viikko hierontoineen ja pikku harkkoineen.
Koulukin on alkanut ja lukion ensimmäinen viikko on takana. Rankkaa, vastuullista ja kallista. |
|
Kesän loppu
|
26.8.2009
Kirjoitin äsken tätä merkintää ja kone jostain syystä sammutti itsensä päivittyäkseen ja kaikki teksti katosi. Joten tuskin yhtä kattavaa kirjoitusta jaksan enää tehdä.
Kesä on nyt ohi. Koulu painaa jo kovaa päälle ja SM-kisat ovat takana päin. Odotin viikonlopulta paljon. Oli hienoa, että kisat olivat kotikentällä. Kavereita pääsi katsomaan ja paikat olivat tutut. Perjantaina loin fiilistä ollessani vielä aamupäivän koulussa, jonka jälkeen siirryin seuraamaan kisoja hetkeksi katsomoon ennen kiekon alkua. Neljältä meidät ohjattiin heittopaikalle ja kisa alkoi. Mutta se toi kaikkea muuta kuin mitä odotin. Vain itkua, kyyneleitä ja surkean tuloksen ja sijoituksen 10. Vastatuuli ei ole minun heiniäni. Heitän liian korkealle. Mutta odottakaapa vain ensimmäistä myötätuulikisaa! Lauantaina seurasin koko päivän kisoja. Neljältä oli jälleen oma lajini, kuula. Latasin kaiken ensimmäiseen työntöön, millä syntyi oma ennätys 12.86 ja sijoitus 7. Ensimmäinen työntö vei kaiken latauksen ja terävyyden, mutta eihän voittoonkaan vaadita kuin yksi muita parempi tulos. Sunnuntaiaamuna tärisin jo herätessäni. Jännitys oli ehkä liiankin suuri. Oli viileä keihäspäivä. Lämmittely meni hyvin, kaikki tuntui olevan tekniikkaa myöten kohdallaan. Mutta kisassa ei enää ollutkaan. Ensimmäinen heitto meni jännityksen ja pienen tekniikkavirheen piikkiin. Toinen heitto koitui kilpailuni kohtaloksi. Tukijalan iskeytyessä maahan ja lantion kääntyessä, sain selkääni valtavan koko vasemman puolen kattavan krampin, joka jäi lukoksi ja pistäväksi kivuksi. Joka heitto vain pahensi kipua ja olin varma että jollain heitolla selkäni katkeaa. Heitoista ei tullut enää mitään, koska en uskaltanut viedä niitä loppuun asti. Tuloksena jotain 37 metriä, ei edes siinä tilanteessa kiinnostanut tulos ja sijoitus oli viides. Mikä pettymys! Eivät odotukseni liian korkealla olleet, mutta eivät ne näin alhaallekaan jääneet. Kesän tärkein kilpailu ja siellä kaikki menee sitten pieleen. Jotenkin juuri minun säkääni.
Nyt edessä on pieni tauko, ehkä noin kuukauden, se riippuu vähän selästäni. On se jo vähän hellittänyt, mutta kipua tuntuu edelleen. Ehkä talvella treenaillaan nyt sitten enemmän vähän muutakin kuin keihästä, ettei into lopahda kesken kauden. Tämä kesä on tuonut mukanaan kaiken, minkä se vaan keihäänheitossa voi tuoda. Onnistumisen iloa, pettymyksiä, lajin lopettamishalun, innottomuuden, loukkaantumisia, uusia ennätyksiä ja ystäviä. |
|
Päivä 21.9.2009
|
Tänään oltu selästä toisen kerran hierojalla ja luultavasti kolmatta kertaa se kaipaa, ennen kuin suostuu lopullisesti lukot sieltä aukeamaan.
Joo, taukoa on tullut pidettyä nyt sellainen kuukausi. Uimassa olen käynyt sekä paljon ulkoilemassa ja kävelyllä. Koulusta alkaa nyt akatemiaharjoitukset, joten pikku hiljaa alkaa kevyt paluu talven treenikauteen.
Lukiossa on paljon uutta. Juuri ensimmäinen koeviikko takana ja keskiviikkona alkaa toinen jakso. Onneksi pian on syysloma! Vaikka ei olo toki yhtään uupuneelta vaikuta. Koeviikon aikana pystyy kumminkin aika hyvin rentoutumaan, sillä päivät ovat niin lyhyitä.
Harkinnassa olisi nyt aloittaa joko kuntonyrkkeily tai sitten kiinnostusta minussa herättää myös spinning ja bodypump. Samalla tässä odotellaan ja jännitetään pysynkö vielä talentti-leirityksessä. |
|
Mitäs tässä treenaillessa
|
5.11.2009
Suoraan sanoen olen unohtanut kirjoittaa tänne. Alku syksy meni lepäillessä ja selkää parannellessa ja nyt ovat sitten omat treenit käynnissä ja akatemiaharjoitukset neljästi viikossa. Minulla on kahdet aamutreenit ja kahdet iltapäivätreenit. Olemme maastoilleet, uineet ja kaikkea peruskuntopiirien ja intervallien väliltä tehneet. Olen innostunut käymään myös Sun Gymin ohjatuilla tunneilla, kuten body step.
Kuortaneella olimme tekemässä akatemiasta myös muutamia testejä, mutta pitkän tauon jälkeen tulokset olivat pysyneet suunnilleen samana kuin viime talvena. Ja nyt sitä ei ilmeisesti enää kilpailla Seinäjoen Urheilijoissa, vaan Seinäjoen Seudun Urheilijoissa. SSU, yksi ässä vain lisää. En osaa sanoa kantaani asiaan, mutta voisi sitä uudesta seurasta innostuneempikin olla. Nyt seura ei tunnu enää niin omalta. Mutta nyt pitää mennä jatkamaan kokeisiin lukua, koeviikko pahasti kesken, kolmet kokeet takana ja huomenna edessä englanti ja maanantaina vielä matikka ! Stressiä, kiirettä, treeniä ja väsymystä, sitä tämä lukio on. |
|
Vuosi 2009 lopuillaan
|
30.12.2009
Vuosi tekee loppuaan. Se on ollut pitkä ja rankka, antoisa ja mukava sekä täynnä hankaluuksia ja ongelmia. Uusiin välinepainoihin siirtyminen tuotti yllättäviäkin onelmia ja tekniikka ainakin keihään puitteissa meni uusiksi. Monet itselleni asettamat tavoitteet jäivät toteutumatta. Kesä on ollut ehkä hankalin pariin vuoteen. Niin kuin mikään ei olisi sujunut. Into keihääseen katosi kesken kauden ja heitot lyhenivät melkein viisi metriä,onnistumiset kiekossa eivät tuoneet menestystä sm-kisoissa ja ainoastaan kuula oli tänä kesänä positiivinen yllättäjä. Aitoja en uskaltanut kisaan mennä juoksemaan, sillä pelkäsin etten pääse uusia pidempiä välejä kolmella. Kesään mahtui totaalinen parin viikon tauko keihäästä, pm-kulta kiekosta ja uusi ennätys kuulassa sm-kisoissa.
Uskon, että kesän hiipuminen johtui joko lievästä ylkunnosta tai talven liiasta keihäsharjoittelusta. Minulle taisi tulla liikaa erilaisia leirejä ja panostus keihääseen oli aivan erilaista. Virheet tuntuivat vain korostuvan kesää kohti mennessä. Sm-kisojen jälkeen minulla oli kolmen kuukauden tauko keihäästä osaksi selkänikin takia. Nyt takana on kaksi keihäsleiriä ja heittäminen on taas aivan erilaista, mukavampaa ja tavallaan helpompaa. Ilmeisesti minulle sopii sellainen harjoittelutyyli missä ei keskitytä liikaa yhteen lajiin. Akatemia on tuonut minulle monia erilaisia harjoituksia ja täten monipuolistanut harjoitteluani. Olen alkanut kulkea myös Sun Gymillä muun muassa bodystepissä, bodypumpissa ja spinningissä ja olen aivan ihastunut näihin uusiin juttuihin!
Nyt lähempänä joulua meillä koulussa jaettiin sikainfluenssa rokotteet, minkä jälkeen harjoitteluni on ollut vähän sitä sun tätä. Rokote aiheutti minulle lievää kuumetta, kuumeen jälkeen iski kurkku kipu, jonka kadottuatuli yskä, nuha ja flunssa joista ainakin yskää minulla on vieläkin. Asiaa pahensi vielä viimeisen kouluviikon rankka koeviikko, viidet kokeet. Tietenkään en aloittanut lukemaan yhtään aikaisemmin, vaan lukemiseni oli päivä per koe. Sitä se tahtoo lukiossa olla. Kokeet kuitenkin menivä hyvin, mutta viikko aiheutti minulle kamalan stressin ja jännitin niin paljon välillä että oli ihan huono olo. Joulun aikaan olen nyt yrittänyt parannella itseäni. Uusia lajeja on myös tullut kokeiltua loman aikana, yksi niistä on mm. Zumba! Se kuitenkin tuotti lievän pettymyksen, sillä tv-mainbosten perusteella olisin kuvitellut sen olevan rankempaa ja tehokkaampaa. Mutta kokemus sekin.
Huomenna on vuoden viimeinen päivä. Se tuntuu vähän hullulta, sillä tässä vuodessa on ehtinyt tapahtua kamalasti erilaisia asioita! Olen ollut ensimmäistä kertaa ulkomailla ja päättänyt peruskoulun, aloittanut lukion mielenkiintoisen kesän jälkeen ja tutustunut paljon erilaisiin ihmisiin. En tiedä, mitä odotan ensi vuodelta. Mutta joululahjaksi saamani järjestelmäkamera varmasti tallentaa kaikki hetket!
Tervetuloa vuosi 2010! |
|
Koulua ja treeniä
|
9.3.2010
Pian on taas nukkumaanmenoaika ja valmistautuminen seuraavaan päivään alkaa. Tänään on takana kahdeksasta kolmeen koulupäivä ja ruotsin kotiaine, 200 sanaa. Uuden vuoden jälkeen treeniä on tullut paljon akatemian puitteissa, kuntosalilla ja omissa treeneissä.
Parin viikon tehokuuri salilla heti tammikuun alussa teetti nopeasti tuloksia. Hierojakin sanoi, että ovatpas lihakset kehittyneet. Sen jälkeen tahti on ollut hieman tasaisempi. Akatemiassa Petra on teettänyt aivan uusia liikkeitä tämän talven aikana.Takana on myös kahdet kilpailut. Kävin heittämässä kiekkoa vaasassa helmikuussa, huonolla menestyksellä. Takana oli yksi heittotreeni kerta, joten sitä olisi enemmän kisaa varten kaivattu. Kesän ongelma liian ylös lähtevät heitot olivat hävinneet, nyt ongelmana oli liian matalat heitot. Kuortaneella helmikuussa myös olin kisoissa työntämässä kuulaa. Ihan kesän tasoon en yltänyt vielä, mutta 12.30 oli ihan kelvollinen tulos. Sijoituskin oli kolmas.
Keihään SM-halleihin en lähtenyt. Tuntui, että siitä olisi vain kesälle haittaa. Siis omasta mielestäni. Viime vuonna kävi niin, että odotin itseltäni liikaa ja petyin, kun keihäs ei hallissa lentänyt niinkuin olisin halunnut ja usko ehkä vähän katosi ja kesällä keihäs ei lentänyt kuin pari metriä pidemmälle. Aitoja olen tänä talvena juossut huomattavasti enemmän kuin viime talvena. Myös treenit yleensä ovat monipuolistuneet huomattavasti akatemian ja petran ansiosta.
Hiihtoloma loppui juuri ja nyt paahdetaan taas koulussa täysillä kohti pääsiäislomaa ja sen jälkeistä koeviikkoa. Hiihtolomalla sattui paljon surullisia asioita ja loma ei mennyt ihan niinkuin olin suunnitellut, mutta levättyä tuli ja sopivasti pientä treeniä.
Nyt vain hammaspesulle ja nukkumaan! Ehkä uppoudun vielä jonkin hyvän kirjan pariin! |
|
Se on sitten kesä
|
14.6.2010
Joo, koulut loppui reilu viikko sitten ja nyt sitten "lomailua" elokuuhun saakka. Kesätöitä ei tänä kesänä irronnut, joten rentoa menoa koko kesän tiedossa. Kevät sujui treenien puitteissa hyvin, ei sattunut mitään vammoja ja kehitystäkin näkyi. Kisakauden alkaessa mikään ei sitten mennyt niin kuin olisi pitänyt.
Vaikka voima on lisääntynyt, on tekniikka ilmeisesti kadonnut. Ainoastaan kuula on tähän mennessä lentänyt ennätyslukemille 13.09 . Kiekko on aina ollut se hieman epävarma laji ja vähemmän harjoiteltu, joten siitä se kolmekakkonen on ollut ihan ok tulos, toki parempaa odotellessa. Keihäs on ollut totaalinen kauhistus. Tulokset ovat reilusti huonompia kuin viime kesänä. Keihään lentoradassa ei ole ongelmaa, sää ei haittaa ja voimaa on, mutta kun tekniikassa on jotain pielessä niin se ei lennä. Ilmeisesti pelkään vieläkin niin pahoin sitä, että selkään sattuisi heittäessä vyöstä huolimatta paina alitajunnassa ja aiheuttaa täten varovaisen tulemisen tuelle ja lantionlyönti on heikko, koska käsi varastaa niin pahoin, koska pelkää selän rikkoutuvan. Jotenkin pelkään voimakkaita iskuja heiton aikana. Ja nyt ulkokauden alkaessa kyynärpää on alkanut taas vaivata...
Aidat olen taas ottanut mukaan kuvioon. Ensimmäisen kisan juoksin Kauhavalla nuorten eliittikisoissa. Kamala vastatuuli ja ensimmäinen kisatelineistä lähtö sitten 15-vuotis kesän jännitti kamalasti joten juoksu ei ollut mikään huippusuoritus, mutta läpi juostu ja välit päästy tuulesta huolimatta. Saa nähdä päästäänkö mukaan SM-viestien aitajoukkueeseen.
Lukion ensimmäinen vuosi päättyi loistavasti, todistuksen keskiarvo putosi vain 0,2, joten 9,3 lukiosta on varsin mainio ka. Viimeinen koeviikko ei tuntunut ikinä loppuvan, vaikka minulla olikin vain kolme koetta. Ja viimeisten kokonaisten koulupäivienaikainen hellejakso verotti oppilaita koulun viimeisiltä tunneilta melkoisesti, kaikki suuntasivat vain rannalle ja vähät välittivät enää koulusta. Ensi vuodesta on tulossa melkeinpä yhtä rankka, kuvioissa toki nyt enemmän liikuntaa ja kuvista, jotka helpottavat hieman koeviikkoja. Toki nyt sitten pitää alkaa jo valmistautua yo-kirjoituksiin..
Kesäloman alkaessa jo toisena päivänä olin menossa poikaystäväni kanssa junalla Helsinkiin. Siellä tiedossa oli Green Dayn keikka ! Keikka oli loistava, ja vaikka rahaa reissuun paloi paljon, ei se olejäänyt yhtään harmittamaan. Seuraavan päivän shoppailimme Helsingin keskustassa. Se oli oikein mainio tapa valmistautua sitten seuraavan päivän kisoihin, joista ei sitten oikein tullut mitään :-)
Tänään heräsin jo seitsemältä kun asfalttimiehet tulivat asfaltoimaan pihaamme. Noustessani sängystä katsoin ikkunasta ja näin lihavan miehen jyräävän pihaa ilman paitaa - huvittava tilanne, kuin elokuvista! Harmi vain, että elokuvissa työntekijänä on joku komea nuori mies! |
|
Pitkä kuuma kesä
|
11.8.2010
Koulu alkoi tänään. Takana on erittäin kuuma kesä, tokikaan ei tarpeeksi pitkä niinkuin ei koskaan. Kesä ei mennyt ihan niin putkeen kuin ehkä odotin. Takana on paljon itkua, raivoa ja huutoa, myös muutamia onnistumisen pilkahduksia. Koko kesä on tullut uskoteltua itselle, että ehkä sitten ensi kisassa. No, hoen edelleen samaa. Ehkä ensi kisoisssa, ja ne ovat nyt sitten SM-kisat. Että olisikin jo aika onnistua.
Talven hyvät treenit eivät sitten enteilleet ilmeisesti hyvää kesää. Suoraan sanoen keihäs ei ole lentänyt minnekkään. Kesän aikana jo monen monta kertaa mielessä on pyörinyt lopettaminen, mutta ehkä sen aika ei ole vielä. Muutamissa treeneissä on keihäs kaartanut odotetulla tavalla ja tuonut onnistumisen iloa, mutta sitä ei ole vielä saatu kisoihin. Olen takkuillut erilaisten tekniikkaongelmien parissa koko kesän. Aina kun joku on parempi, tulee toinen esiin. Tätä se on. Tiedän tarkalleen miten pitöisi eittää ja miltä sen pitäisi tuntua, mutta joka kerta heiton jälkeen tietää ettei se vieläkään lentänyt.
Kiekko on ollut melkoista tasapainottelua. Keskikesällä kiekko alkoi lentää jo ihan mukavasti ja joka harjoituksessa heitot vain paranivat. Sitten tuli täysi stop. Kiekko tippui aivan liian lähelle rinkiä ja epätoivo kasvoi kasvamistaan jo kahden lajin epäonnen myötä. Pieni tekniikan katsastus toi kuitenkin heittoon uutta terää ja pyörähdyksen pysyessä tasapainossa voi olla taas odotettavissa hieman pidempiä kaaria. Toivottavasti.
Kuula on ainut laji mistä on jäänyt positiivinen kuva tältä kesältä. Tietysti siinäkin on parantamisen varaa ja uutta ennätystä Tampereelta ehkä odottelenkin. Mutta mistä yhtäkkiä saisin sen kaksi metriä lisää työntöön, jotta SM-mitali voisi olla mahdollinen? Ehkä siis pistesijoja tavoittelemaan!
Kesällä on vaivannut myös moni muu ongelma. Minulla ei ole juuri ikinä ollut minkäänlaista allergiaa millekkään. Mutta tänä kesänä kaiken huipuksi onkin ollut. Alkukesä meni pärskiessä katupölyn, heinän ja koivun takia. Sitten selvisikin että minulla on poskiontelon tulehdus, mitä minulla ei ole ikinä aikaisemmin ollut. No siihen sitten antibiootit ja allergialääkkeitä. Juuri kun olo alkoi helpottaa, astuinpa rannalla ampiaisen päälle. No, ei siinä mitään, ajattelin, koska iltaan mennessä jalassa ei ollut tapahtunut mitään muutoksia. Seuraavana päivänä jalka oli aivan turvoksissa ja tulipunainen. Siihen sitten laitettiin kortisonivoidetta ja toivottiin parasta. Illalla kun tulin kotiin jalkapallopelistä lähdimmekin saman tien ensiapuun, koska silmäni valkuaiset olivat turvonneet niin, että pupillit olivat syvällä silmissä. Olin oikea monsteri! Siihen sitten uudet, entistä vahvemmat allergialääkkeet ja kortisonitabletteja. No ne helpottivatkin sitten oloa, mutta samalla väsyttivät niin että nukuin elämäni parhaat yöunet kesän aikana.
Kesän aikana olin myös viikon honkiniemessä rippileirillä isosena. Viikko oli aivan loistava ja porukka oli mahtava. Monista leiriläisistä ja vanhoista+isoista olen saanut uusia ihania ystäviä. Tänään tosiaan oli sitten ensimmäinen koulupäivä ja tuntuu kuin en olisi ehtinyt tehdä kesällä mitään! Paitsi tietenkin kuvata elämäni upeimman salamakuvan! Ensi kesänä olenkin sitten neiti kahdeksantoista vee, joten silloin jo varmaan ihan erilainen meno kuin nyt! ;)
Nyt vain kohti uutta ja tuntematonta Ratinan stadionia ja syksyn uusia tuulia! |
|
Elämää
|
3.10.2010
Syksy on tullut. Varsinainen treenkausi ei ole vielä alkanut, mutta kuljen 3-6 kertaa viikossa kuntosalilla erilaisilla ohjatuilla tunneilla. Uutena tähän syksyyn on tullut kuntonyrkkeily ja potkunyrkkeily, joihin olen aivan ihastunut. Aivan uudet lihakset olivat kipeinä näiden treenien jälkeen.
Pian koittaa syysloma, jota on odotettu jo ensimmäisestä kouluviikosta asti. Olen menossa Espanjaan, en kuitenkaan harjoitusleirille. Ihanaa päästä takaisin jonnekkin lämpöiseen, kun täällä Suomessa on jo näin kylmä. Saa nähdä kuinka kylmä talvi on vielä tulossa!
SM-kisat Tampereella menivät ihan okei, kiekkoon ja keihääseen en juurikaan ole kauhean tyytyväinen, mutta kuula sen sijaan onnistui, sillä työnsin ennätykseni 13.24. Sijoituin tuolla tuloksella kuudenneksi. Keihäässä heitin kauden parhaani mutta se ei juurikaan lohduttanut, sillä tulos oli silti surkea. Olin kuitenkin viides mutta silti. Kiekossa taisin olla kahdeksas, heitin reilut 33 metriä. Olihan SM-kisoissa oikein isojen kisojen tuntua, kun kerran ratinan stadionilla olivat. Suorituspaikat olivat hyvät ja kelikin oli vielä aurinkoinen ja lämmin.
SM-kisojen jälkeen aloitin sitten tauon, vaikka yhdet kisat olivat vielä jäljellä, Vattenfall finaali Tuusulassa. Siellä työnsin kuulaa 12.88 ja voitin noin 1,5 metrillä... Seuramme oli kokonaiskilpailun toinen heti HKVn jälkeen! Tauon aikana en juurikaan tehnyt mitään, mitä nyt koululiikunnassa tuli pelailtua jalkapalloa tai jotain muuta vastaavaa. Lopetin kuitenkin sen täyden lomailun nopeasti, sillä ahdistuin kamalasti siitä tekemättömyydestä ja kuvittelin, että olin lihonut kamalasti! Niinpä hankin kuntosalikortin kaverini kanssa ja siellä nyt kuljemme.
Koulussa ensimmäinen jakso meni matikkaa lukuunottamatta jälleen hyvin. Pian ovat koulukuvat ja loma, sitä odotellessa! |
|
|